Vuonna 1811 englantilainen Jane Austen julkaisi klassikkoromaaninsa, joka jatkoi jo antiikin Kreikassa käytyä pohdintaa järjen ja tunteiden roolista ihmisen elämässä ja päätöksentekoprosessissa.

2010-luvun viimeiset vuodet näyttävät tuoneen debattiin vihdoin ratkaisun. Tunteet ovat voittaneet.

Kuka tahansa sisältönsä tavoittavuuden maksimointia määrittävien algoritmien kanssa painiskeleva viestintäihminen on saanut oppia, että avain ihmisten toimintaan kannustamiseen on nimenomaan tunteissa. Kun herättää kohdeyleisössään tunteita, herättää myös heidän kiinnostuksensa ja halunsa reagoida. Ja mikään tunne ei kannusta ihmistä toimimaan, tykkäämään, kommentoimaan ja jakamaan kuten viha.

Tähän vihan motivoimaan liikehdintään on saanut varmasti törmätä ihan joka ikinen, joka someen tai nettiin ylipäätään uskaltaa mennä. Tunnekuohuissaan ihminen on niin sen vietävissä, ettei järjellä ole siinä enää mitään tekemistä. Vihan tarpeeksi sokaisema ihminen ei enää edes välitä, onko hänen saamansa levittämänsä sisältö totta. Tämä kiteytyy nykyklassikoksi nousseessa lausahduksessa ”sillä ei ole väliä, onko se totta vai ei – näin nämä asiat koetaan.” Sillä kuitenkin on väliä. Nykyaikana enemmän kuin koskaan. Ja sen huomaa jokainen viimeistään siinä vaiheessa, kun niiden valheiden kohteeksi on joutunut itse.

Ilmiölle on olemassa oma nimensäkin: post-truth era, totuudenjälkeinen aikakausi. Vuonna 2016 Oxford-sanakirja valitsi käsitteen vuoden kansainväliseksi sanaksi. Verrattuna edelliseen vuoteen sen käyttö oli kasvanut 2000 prosenttia.

Ilmiön tuntevat (ja sitä hyväkseen käyttävät) etenkin poliitikkojen lisäksi nimenomaan sillä ratsastavat pseudomediat, joita ei sido journalismin totuuden etsintään perustuva eettinen säännöstö. Niiden vallatessa yhä enemmän tilaa lukijakunnan valveillaoloajasta, joutuvat myös perinteiset mediat taistelemaan elintilasta ja tavoittavuudesta niiden kanssa. Haastavaksi tämän tekee se, että molempien toimintaympäristö on nykyään mitä enenevissä määrin sama: verkko.

Omat haasteensa tähän sotaan tuo se, että ensiksi mainitut tykittävät kenen tahansa tuottamaa sisältöä maailmalle käytännössä ympäri vuorokauden ja ilmaiseksi, kun taas jälkimmäisen sisällöntuotantoa sääntelevät niin se, että julkaistujen juttujen taustatutkimuksen ja paikkansapitävyyden täytyy olla kunnossa, kuin se, että niiden myynnillä täytyy myös elättää se työhönsä koulutettu ammattikunta, joka sisältöä tuottaa.

Skandaalit myyvät. Lukijakunnassa lietsottu viha on markkinointikeinoista idioottivarmin ja kustannustehokkain.

Totuudessa pysymisen perään kuulutti kuitenkin myös Tasavallan presidentti Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaa Kuopiossa edeltäneessä paneelikeskustelussa käyttämissä puheenvuoroissaan.

Saimme reilu kuukausi sitten yhteydenoton valtakunnalliselta mediakentän toimijalta, jonka yli 10 lehdestä takuulla ainakin yksi tavoittaa teistä jokaisen. Yhteydenoton oli innoittanut nyt kaduille sinisissä Sotiemme Veteraanit- keräysliiveissään jalkautuneet varusmiehet. ”On se kumma, että kerätään, kun kaikki kuitenkin tietävät, että niillä veteraanijärjestöillä sitä omaisuutta on vaikka kuinka paljon”,  olivat tuhahtaneet niin toimittaja kuin hänen seurassaan ollut isänsä.

Toimituksessaan hän oli jatkanut närkästyksensä purkamista kollegoilleen, jotka jakoivat hänen näkemyksensä.  ”Kaikkihan sen tietävät!” olivat puhisseet nämäkin. Toimittaja vei asian toimituksen päällikölle, joka näytti vihreää valoa toimittajan suunnittelemalle paljastusjutulle. ”Tästä asiasta ei olekaan vähään aikaan kirjoitettu”, toimittaja kertoi päällikön todenneen, kun myöhemmin soitti minulle.

(Noin kuusi sekuntia kestävällä internethaulla selviää kuitenkin, että muutaman viime vuoden sisään siitä on – vieläpä todenmukaisesti – kirjoitettu ainakin Iltalehdessä, Talouselämässä, Apu-lehdessä, Aamulehdessä sekä Iltasanomissa täällä ja täällä.)

Epäilemättä luetuimpien juttujen listan kärkeen nouseva otsikko silmissään toimittaja lähti penkomaan. Juuri helpommaksi ei taustaselvitystä olisi voitu tehdäkään: yhdistyksemme toimintaa säätelevät säännöt, tilinpäätöksemme ja toimintakertomuksemme kun löytyvät täältä nettisivultamme kaikkien vapaasti luettavina. Blogissammekin tätä ikuisuusaihetta on käsitelty mm. täällä.

Illalla puhelin soi uudestaan. Tällä kertaa siellä oli hyvin erin kuuloinen ääni. Into oli laskeutunut kuin vappupallo juhannukseen tultaessa.

”Mutta… eihän täällä ole mitään omaisuutta”, hän sopersi hämmentyneenä. No ei olekaan. Veteraanit perustivat meidät aikoinaan etujaan valvomaan ja siihen meidän toimintamme on keskittynyt siitä lähtien, ei omaisuuden kartuttamiseen, yritin lohduttaa Suuren Paljastusjuttunsa menettänyttä poloista. Ja koska kaikki keräysvarat käytetään heti veteraanien hyväksi – tämän ikäisen väestön kohdalla kun ei ole aikaa odotteluun – niin keräyksen täytyy olla jatkuvaa, muistutin.

”Mutta… kaikkihan ne teidän rikkaudet tietävät, kysy keltä vain!” hän vielä yritti, tajuntansa alkaessa oivaltaa, että ne kaikki olivat väärässä; hän, isänsä ja toimituksensa mukaan luettuna. ”Meidänkin toimittajat ovat kuitenkin koulutettuja, keskimääräistä paremmin asioista selvillä olevia ihmisiä!”

Jos kaikki sen tietävät, niin sitten edes jollain olisi varmaan siitä jotain todisteitakin, ehdotin toimittajalle, joka oli juuri käyttänyt tunteja kammatessaan läpi niitä ainoita todisteita, joita asiasta voisikaan olla. ”No mutta miksi kaikki sitten ovat niin varmoja?”, hän ihmetteli.

Sen kun tietäisi. Ei siihen vaadita kuin yksi taustatyönsä huonosti tehnyt toimittaja, asiansa yleisölleen klikkihitin toivossa tarkoitushakuisesti väärin esittävä juttu sekä linkkiä levittävä tuohtunut kansa ja lopputulosta siivotaan vielä vuosikymmen myöhemminkin. Että on sillä väliä, ovatko asiat totta vai ei. Siksi meidän kaikkien olisi viimeistään nyt sisäistettävä vastuumme siitä, että millaista materiaalia oikein tuotamme ja levitämme.

Ja mitä toimittaja, hänen toimituksensa päällikkö ja yli miljoonan ihmisen lukijakunnan media tällä shokkipaljastuksella tekivät?

No sen luit varmaan heidän arviolta kokonaisuudessaan noin kaksi miljoonaa suomalaista tavoittavista julkaisuistaan, etkö vain?

Aivan. Etpäs lukenutkaan. Mitään juttua ei koskaan julkaistu. Totuudesta kun harvoin saa kovin repiviä hittiotsikoita.

Kirjoittaja on Sotaveteraaniliiton tiedottaja