Tänä vuonna kansallista veteraanipäivää vietettiin teemalla ”On aika muistaa – Det är dags at minnas”. Teema puhuttelee monella tasolla ja tavalla.

On muistettava vielä joukossamme olevia itsenäisyytemme puolesta raskaan taakan kantaneita.  On muistettava, mitä uhrauksia veteraanimme ovat antaneet tämän maan itsenäisyyden ja jälleenrakentamisen eteen.

Veteraaneja elää joukossamme vielä liki 10 000. Pääkaupunkiseudulla heitä on lähes 1 500. Juuri nyt on meneillään heidän vanhuudenturvansa vaativin ja raskain vaihe. Valtiolla on erityisvastuu sotaveteraanien kuntoutuksesta ja avopalveluista.

Kuntoutuslain muutos, jolla kaikille veteraaneille turvataan samantasoiset kotiin vietävät palvelut, tulee voimaan 1.11.2019. Palvelut tulevat nyt lakisääteisiksi, jolloin valtion on osoitettava niihin tarvetta vastaava rahoitus. Vastuu siitä, että palvelut myös toteutuvat asianmukaisella tavalla on ne järjestävillä kunnilla.

Enää ei riitä, että veteraanille vasemmalla kädellä annetaan ”jotain” tai että heidän osakseen saamille palveluille asetettaisiin euromääräisiä tai kertakohtaisia rajoitteita. Kuten Sotaveteraaniliiton selvitys osoitti, ovat veteraanit olleet kunnasta toiseen vaihtelevien käytäntöjen vuoksi hälyttävän eriarvoisessa asemassa ja kunnan veteraaninsa käyttämä rahamäärä on vaihdellut jopa 10 000 eurolla.

Tähän odotamme uuden lain tuovan muutoksen. Veteraanien palvelut on saatava viimein kuntoon kaikkialla. Se on eduskunnan ja kansalaisten yhtenäinen tahto.Tämä edellyttää sitä, että jokaiselle veteraanille tehdään hänen henkilökohtaisten palveluntarpeidensa kartoitus ja näiden perusteella palvelusuunnitelma.

Marraskuun alkuun on vielä aikaa. Siihen mennessä veteraaniliittojen yhdessä pitkään ajamasta laista on nauttimassa n. 2240 veteraania vähemmän kuin tänään. Ja mitä vähemmän veteraaneja on, sitä suuremmaksi nousee meidän muiden vastuu siitä, ettei heidän perintöään unohdeta.

Tämä nousi esiin myös huhtikuun lopulla vietetyn Kansallisen veteraanipäivän juhlallisuuksien puheenvuoroissa. Helsingin juhlassa lukiolainen Siiri Varis muistutti tervehdyksessään, kuinka ”kohta on heidän vuoronsa viedä kansakuntaamme eteenpäin veteraanien viitoittamalla tavalla.”  Espoon juhlassa piispa Kaisamari Hintikka kiteytti veteraanien perinnön koko kansan tehtäväksi: ”Maamme itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, ei myöskään rauha. Molempien eteen on edelleen tehtävä työtä.

On aika muistaa mitä veteraanit ja koko sodan ajan sukupolvi ovat kokeneet ja uhranneet. On tärkeää, että tiedämme, mikä hinta Suomen itsenäisyydestä ja jälleenrakentamisesta on maksettu.

Veteraaniperinne ei nimittäin ole veteraanijärjestöjen ja veteraanien perinnejärjestöjen omaisuutta. Siinä on kyse koko suomalaisen yhteiskunnan, meidän kaikkien historiasta.

Kirjoittaja on Helsingin Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja