Ensiksi haluan kiittää tilaisuudesta päästä lausumaan muutama sana. On hienoa, että nuoriakin halutaan ottaa mukaan veteraanityöhön. Minulle tämä on valtava kunnia.

Tarkoituksenani oli hieman pohtia ja tuoda esille ajatuksia siitä, miten nuoret näkevät sodat, itsenäisyyden ja veteraanit. Nykyajan nuorten on ehkä jopa vaikea suhtautua näihin asioihin, koska he eivät tietenkään ole eläneet aikaa, jolloin esimerkiksi maamme itsenäisyys olisi ollut uhattuna.

Tiedot siitä ajasta ovat kuitenkin siirtyneet sukupolvilta toisille esimerkiksi suullisesti, ja koulussakin Suomen historiasta opetetaan. Minäkin esimerkiksi olen saanut kuulla isovanhemmiltani muutamia tarinoita siitä, millaista oli olla lapsi ja nuori sota-aikaan.

Olen päässyt sitä kautta sukeltamaan hieman siihen ajatusmaailmaan, joka silloin on ollut valloillaan. Sitä kautta olenkin ymmärtänyt, kuinka erilaista nuoruus on ollut isovanhemmilleni verrattuna minun sukupolvelleni. Vaikka aikaa ei näistä tapahtumista ole historiallisesti kulunut kovinkaan paljon, on maailma ja suomalainen yhteiskunta muuttunut suuresti.

Itsenäisyys on kuitenkin meille nuorille tärkeää ja jokapäiväistä, vaikka sitä ei edes aina ymmärtäisikään.

Me saamme kasvaa suomalaisessa yhteiskunnassa, hankkia hyvän koulutuksen, sivistyä suomen kielellä ja elää vapaasti demokraattisessa valtiossa, jossa nuorille erityisen tärkeää on esimerkiksi sananvapaus.

Ilman sananvapautta emme olisi nyt tässä. Ilman koulutusta emme olisi nyt tässä. Ilman itsenäisyyttä emme olisi nyt tässä. Ilman sotaveteraaneja emme olisi nyt tässä.

Nuorten voi olla vaikea tuoda esille kiitosta tai arvostusta siitä työstä, jonka te olette meille luoneet omilla uhrauksillanne. Niinpä haluankin nyt kaikkien nuorten puolesta kiittää teitä, ja sanoa, että me muistamme teidät ja arvostamme tekojanne, vaikka emme aina sitä osaisikaan näyttää.

Kirjoittaja on pöytyäläinen metsätieteen ylioppilas ja Pöytyän Nuorisovaltuuston puheenjohtaja.