Sankarihaudoissamme lepää liki 900 sankarivainajaa jokaista itsenäisyytemme vuotta kohti. Itsenäisyytemme on kalliisti lunastettu, mutta usein silti kysytään, että kannattivatko uhraukset.

Kenraali Ehrnrooth on sanonut: ”Katsokaa lopputulosta. Suomi on itsenäinen ja vapaa.”

Eduskunta hyväksyi 28.5.1918 Suomen lipun, sen värit ja mittasuhteet, joten siitäkin on jo 100 vuotta. Suomen lippuun liittyy meille jokaiselle useitakin merkittäviä tapahtumia elämämme varrella. Omalta kohdaltani muistelen erikoisesti kolmea tapahtumaa.

Ensimmäinen oli meitä kaikkia 13.3.1940 kohdannut suruviesti. Vaikka Talvisota päättyi, niin sen rauhanehdot aiheuttivat kautta maan suruliputuksen. Sota, jota emme olisi mistään hinnasta halunneet ja jota emme suinkaan aloittaneet, aiheutti todella raskaat menetykset.

Toinen, varsinkin taistelevissa joukoissa mieliä järkyttänyt tapahtuma oli Viipurin menetys 20.6.1944. Viipurin linnan tornista laskettiin joukkojemme toimesta alas Suomen lippu niin, ettei se jäänyt vihollisille. Kaupungin menetys näin nopeasti suurhyökkäyksen alettua 9.6. tuntui uskomattomalta.

Kolmas ikävä tapahtuma oli 31.12.2014, jolloin Hämeen Rykmentti lakkautettiin. Tämä raskas velvollisuus lankesi Hämeen Rykmentin komentajalle ja Hennalan varuskunnan päällikölle Risto Kolstelalle. Eversti Kolstela tunnetaan miehenä, joka aina piti Rykmentistään ja alaisistaan hyvää huolta. Kielekkeisen valtiolipun lippukentän salosta laskeminen oli kapteeni Hannu Rahkosen tehtävä. Rahkonen toimii nykyisin mm. Lahden Sotaveteraanipiirin piirisihteerinä. Molemmat miehet olemme oppineet tuntemaan suurina isänmaan ystävinä. Hämeen Rykmentti ja sen kunniakkaat perinteet säilyvät aina muistoissamme.

Minulla on ollut tapana kesäasunnolla ollessani aina päivittäin liputtaa. Eräänä päivänä joku tuntematon mieshenkilö, joka ei esitellyt itseään, soitti ja esitti närkästyksensä sanoen: ”Ettekö ymmärrä mitään liputussäännöistä? Ei saa liputtaa kuin juhlapäivinä.” Hänelle vastasin, että minulle on aina juhlapäivä, kun voi nostaa oman lipun salkoon, eikä tarvitse vetää sinne punaista vaatetta työkaluineen. Toista puhelua ei ole tullut.

Olen ylpeä siitä, että olen itsekin saanut olla ase kädessä puolustamassa maatamme ja sen itsenäisyyttä.

Ja ne uhraukset? Aivan ehdottomasti kannattivat.

Kirjoittaja on sotaveteraani ja Lahden Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja