Pelastiko everstiluutnantti Haahden ja muiden toiminta Suomen? – 102-vuotiaan salolaisveteraanin Ilmari Koppisen kunnianosoitus asekätkennän pääsuunnittelijalle Usko Haahdelle

Pelastiko everstiluutnantti Haahden ja muiden toiminta Suomen? – 102-vuotiaan salolaisveteraanin Ilmari Koppisen kunnianosoitus asekätkennän pääsuunnittelijalle Usko Haahdelle

Juuri ilmestyneessä Kenttäpostia-lehdessämme kerromme salolaisveteraanimme, tämän vuoden alussa peräti 102 täyttäneen Ilmari Koppisen (tekniikan lisensiaatti, apulaisprofessori emeritus) juuri valmistuneesta tutkimuksesta Usko Haahdesta, asekätkennän pääsuunnittelijasta. Tässä tutkimus kokonaisuudessaan, olkaa hyvä!

[br]

Koppinen piti aiheesta esitelmän myös 102-vuotispäivillään Salon Perinnepajassa

[br]

Helsingissä syntyi 20. 5. 1909 Haahdin perheeseen poika, joka sai nimen Usko Sakari. Hänestä tuli myöhemmin Päämajan upseeri, jolla oli todennäköisesti suuri merkitys Suomen vapauden säilymisessä Jatkosodan loppumisen jälkeisessä aseiden hajavarastoinnissa eli ”asekätkennässä”, mutta jonka muisto on Suomen kansalta melkein unohtunut.

Otavan isossa tietosanakirjassakaan ei häntä ole mainittu, ei edes asekätkentäjutun yhteydessä. Tässä selostuksessani tuon esille tietoja asekätkennästä hyvin lyhyesti ja keskityn erityisesti Haahden osuuteen siinä. Siksi pidettäköön esitystäni kunnianosoituksena hänelle.

[br]

Pelko maan kohtalosta

Rauhan tultua Suomessa pelättiin Romanian kaltaista kohtaloa, jossa neuvostojoukot miehittivät tärkeitä kaupunkeja aselevosta huolimatta. Pelättiin myös, että Suomen kansa alkaa riitautua ja että tähän yhtyen Neuvostoliitto miehittää maan. Suomen marsalkka Mannerheimin alainen yleisesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Aksel Airo oli käskenyt ja valtuuttanut Päämajan operatiivisen osaston päällikön, eversti Valo Nihtilän ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin toimiin, jotta pahintakaan tilannetta ei kohdattaisi valmistautumattomina.

Päämajan upseerit, majuri Reino Lukkari sekä tuolloin Päämajan operatiivisen osaston maavoimatoimiston päällikkönä toiminut everstiluutnantti Haahti ja eräät muut pohtivat 4.8.1944 eli kuukautta ennen välirauhan tuloa kerta kaikkiaan siitä, mitä pitäisi tehdä pahimman eli sissisodan varalle.

Välirauhan tultua Suomen oli karkotettava saksalaiset Suomesta ja saatettava puolustuslaitos rauhan kannalle. Tässä tilanteessa kuitenkin pelättiin, että maamme miehitetään ja joudumme sissisotaan ilman, että siviiliväestöä on pystytty evakuoimaan. Niinpä mainitut Päämajan upseerit tekivät suunnitelman aseiden salaisesta hajasijoittamisesta kaikkialle maahan n. 35 000 sotilaan tarpeisiin.

15.8.1944 he saivat esimiehensä eversti Nihtilän suostumuksen suunnitelmalleen. Seuraavana päivänä toiminnalle antoi hyväksyntänsä Päämajan tiedusteluosaston päällikkö, eversti Reino Hallamaa.

[br]

Asekätkennän johtomiehet: Valo Nihtilä (vas) ja Usko Haahti

[br]

Kun välirauha oli solmittu, lopettivat suomalaiset tulen 4.9.1944 kello 7 ja venäläiset tuntia myöhemmin. Mutta vielä samana päivänä ne tulittivat suomalaisia panssarintorjuntatykillä, ampuivat kahta sotapoliisia, suistivat yhden veturin radalta ja loukkasivat muutenkin aselepoa.

Ensimmäisenä aselepopäivänä venäläiset ampuivat tuhansia kranaatteja asemiimme, jolloin suomalaisia kaatui vielä 20 ja haavoittui 71. Vielä parin päivän päästä neuvostosotilaat surmasivat suomalaisen aliupseerin ja useita siviilejä, räjäyttivät Pielisjärven maantiesillan sekä katkoivat puhelinyhteyksiä. Näin epäluulo venäläisten sopimuksen pitämiseen lisääntyi. Sissisodan pelkoa lisäsi myös se, että venäläiset miehittivät syys-lokakuussa Suomussalmen, Kuusamon ja Märkäjärven sekä tunkeutuivat Ivalon suuntaan, joista poistuivat vasta seuraavana vuonna.

Niinpä epäilykset mahdollisen aselevon rikkoutumisesta kasvoivat. Siksi Päämajan upseereilla oli päättäväisyyttä, ettei periksi anneta. Asekätkennällä, eli oikeammin aseiden hajavarastoinnilla, pyrittiin mahdollistamaan sissisodankäynti, jos Neuvostoliitto miehittäisi maan. Tällainen hajavarastointi on sotakoulutuksen mukaan aseiden sijoittamista sen paikan läheisyyteen, jossa joudutaan taisteluun. Suomessa asekätkentä oli kuitenkin suuri koko Suomen valtiota käsittävä. Sen tarkoitus oli suojata mahdollista lyhytaikaista liikekannallepanoa ja tuottaa edellytykset tehokkaaseen vastarintaan maan mahdollisessa miehityksessä.

Vaikka eversti Nihtilä oli asekätkennän johtaja Päämajan asekätkennän johtoelimessä, toimi everstiluutnantti Haahti tiukasti sen pääsuunnittelijana. Tässä tilanteessa Haahti mainitsi, että ”jokaisen johtajan tulee puolustaa maataan empimättä, vaikka menestys näyttää epävarmalta”. Hän kaavaili toiminnalle organisaation, jossa hän johtaisi toimintaa Nihtilän alaisena ja kahden apulaisen kanssa. Aselinjalla, pioneerilinjalla, viestilinjalla, huoltotoiminnalla, taloushuollolla, auto- ja polttoainelinjalla sekä lääkintälinjalla olisi omat johtajansa.

[br]

Kaikkiaan Suomeen kätkettiin mm. tuhansittain kivääreitä (Kuva: SA-kuva)

[br]

Käsky annetaan

Tämä kaavailu toteutui jotenkin. Lisäksi perustettiin tukilinja ja tiedustelulinja sekä linjat merikuljetukseen ja meritiedusteluun sekä radioverkkoon ja kuunteluun. Toimintapiirit noudattivat suojeluskuntapiirejä, joissa tämän toiminnan johtajina oli paikalliset olot hyvin tuntevia ns. 2.yleisesikuntaupseereita, jotka valittiin hyvin harkiten. Näiden tehtävänä oli hajavarastoida aseita ja muita tarvikkeita yhtä pataljoonaa varten joka piiriä kohden ja toimia kaikessa hiljaisuudessa paikallisväestöä apunaan käyttäen.

Jo 23.9.1944, eli neljäntenä päivänä aselevon tekemisen jälkeen, Päämajan operatiivinen osasto antoi peitetehtäväkäskyn, jolla 2.ye-upseerit lähetettiin tehtäviinsä. Sen allekirjoittivat eversti Nihtilä ja everstiluutnantti Haahti. Sen sisältö oli seuraava:

”Huolimatta siitä, että Suomen tarkoituksena on noudattaa kirjaimellisesti välirauhan sopimusta, on mahdollista, että kun armeija demobilisoidaan, niin siinä yhteydessä jotkut vastuuttomat piirit käyttävät hyväkseen tätä sotilaallisesti erittäin arkaa ja vaarallista ajankohtaa ja yrittävät ryhtyä provokatiivisiin tekoihin tai sabotaasiin. Koska tällaiset teot voitaisiin tulkita osoitukseksi siitä, että haluamme poiketa rauhanehdoista ja ne voisivat aiheuttaa vastatoimenpiteitä, joista koituisi arvaamatonta vahinkoa maallemme, on ne ehdottomasti estettävä. Tämän vuoksi siirretään kuhunkin suojeluskuntapiiriin kotiuttamisen ajaksi rintamapalveluksessa piirin perustamissa joukoissa pystyväksi johtajaksi osoittautunut upseeri, jonka arvovalta piirin väestön ja kotiin palaavien joukkojen keskuudessa näin ollen on riittävä tällaisen arkaluonteisen tehtävän suorittamiseen. Hänet määrätään piirin 2.ye-upseeriksi tehtävänään:

  1. Mahdollisten sabotaasi. tai provokaatiovalmistelujen tarkkailu.
  2. Kotiutettavien joukkojen ja piirin väestön mielialan tarkkailu.
  3. Nopeiden vastatoimenpiteiden valmistelu niin, että havaitut yritykset voidaan alkuunsa tyrehdyttää.
  4. Tehtyjen havaintojen nopea ilmoittaminen.

Tehtävien arkaluonteisuudesta johtuen ei niitä saa ilmaista sivullisille. Näissä tehtävissä toimivat 2.ye-upseerit ovat suoraan Päämajan alaisia. Tehtäviensä suorittamiseksi on 2.ye-upseerien liikuttava ahkerasti piirin alueella, mutta toiminta on verhottava niin, ettei se herätä sivullisten huomiota. Tehtävien päättymisestä käsketään erikseen.”

Operaatio toteutettiin Päämajan asekätkentäportaan johdolla, vaikka se oli selvästi Moskovan välirauhansopimuksen vastaista. Asekätkentä jakaantui pääasiassa eri tehtävien mukaan kuuteen toimintalinjaan, joita olivat: Aselinja, Pioneerilinja. Viestilinja, Taloushuollon linja, Polttoainelinja ja Lääkintälinja.  Näihin lisättiin myöhemmin Tiedustelulinja, minkä lisäksi pyrittiin huolehtimaan asekätkijöiden perheiden tarpeista.

[br]

Asekätkön muistolaatta Kauhajoella

[br]

Toimissa noudatettiin tiukasti periaatetta, että kukaan ei saanut tietää muuta kuin välttämätöntä. Asekätkentä kasvoi nopeasti eräänlaiseksi kansanliikkeeksi maamme itsenäisyyden hyväksi. Toimijoita oli arviolta 5000-10 000 välillä. Heitä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, kaikista yhteiskuntaryhmistä keski-iän ollessa yli 35 vuotta. Pitkin maata kätkettiin aseita ja tarvikkeita jopa 35 000 sotilaan eli noin 32 pataljoonan tarpeisiin. Suomessa useat sadat ihmiset osallistuivat tähän salaiseen kätkentään.

[br]

Asekätkijöiden ikäjakauma (Martti Lukkari: Asekätkentä)

[br]

Asekätkennän paljastuminen ja tutkinta

Asekätkentä yritettiin pitää salassa, mutta se paljastui vähin erin vuoden 1945 kevätpuolella. Ensin löydettiin joitain asekätköjä, joita julkinen hallinto alkoi tutkia. Myöhemmin tutkinta siirtyi kommunistiselle Valtion poliisille. Kesäkuun alussa valvontakomission puheenjohtaja kenraalieversti Andrei Ždanov puuttui asiaan tiukkasävyisellä kirjeellä pääministeri J.K. Paasikivelle vaatien asekätkentäasian pikaista selvittämistä ja syyllisten ankaraa rankaisemista. Tämä johti monien pidätyksiin ja pakollisiin kuulusteluihin, joka oli hyvin kovaa ja uhkailevaa. Eversti Nihtilä ja everstiluutnantti Haahti pidätettiin 9.6.1945 ja heiltä vaadittiin täydellistä selontekoa asekätkennästä.

Tutkinnassa tuli esille myös Mannerheimin osuus asiassa. Hänen oli varmasti vastenmielistä vaatia luotettavia upseereitaan kertomaan teoistaan, joiden tarkoituksen hän ymmärsi ja hyväksyikin. Tähän vaatimukseen Haahti vastasi hyvin pitkällä kirjeellä, jonka hän lopetti seuraavasti: ”Uskon, että Te, Suomen Marsalkka, pystytte aikaansaamaan sen, että onnettomaksi koituneen tekoni seuraukset kohdistuvat miten ankarana tahansa minuun, mutta eivät siihen tuhatlukuiseen, kaikissa olosuhteissa tätä maata palvelemaan ja sen puolesta uhrautumaan valmiiseen kansalaisjoukkoon, joka tässäkin kysymyksessä on uskonut vain palvelevansa maataan.”

Valpon tutkimuselin laajennettiin noin 100-henkiseksi tutkimaan ”upseerien salaliittoa”. Mitä kauemmin tutkinta kesti, sitä tärkeämmäksi tutkijoille tuli totuuden etsimisen sijasta kuvitellun salaliiton paljastaminen. Äärivasemmiston lehdistökin vaati, että korkea-arvoisten päämajan upseerien johtama salaliitto on selvitettävä juuriaan myöten. Vaadittiin jopa kuolemanrangaistuksia. Kommunistien lähes hysteriaa muistuttava reagointi panee epäilemään, että heillä oli vallankaappaussuunnitelma.

[br]

Asekätkentäjutun pidätysten määrä (Matti Lukkari: Asekätkentä)

[br]

Valvontakomissiokin puuttui asiaan. Pidätettiin jopa 1700 henkilöä. Ensimmäiset pidätetyt vietiin Katajanokan vankilaan 5.7.1945. Elokuun lopulla vangit siirrettiin Sörnäisten vankilaan, jossa Valpon tutkimus nopeutui ja kuri koveni, kun siellä oli esimiehenä punaluutnantti Hermanni Haapaniemi. Asekätkijävankien määrä lisääntyi niin, että heitä pidettiin useammassa vankilassa.

Airo, Nihtilä, Haahti, sekä asekätkentäsuunnittelun ydinryhmässä myöskin toimineet majuri (myöh. kenraaliluutnantti) Reino Arimo ja everstiluutnantti Arto Virkkunen olivat eräiden muiden lailla pidätettyinä yhtäjaksoisesti kesästä 1945 kevättalveen 1948 eli yli 3,5 vuotta. Kuulusteluissa pääsyytetyn Haahden tutkimuspöytäkirja paisui 300-sivuiseksi. Hän otti vastuun ja kertoi keskittäneensä johdon itselleen, jotta armeijan johto ja valtiovalta eivät joutuisi kätkennästä vastuuseen.

Liikennetehtävien johtaja majuri Seppo Airaksinen pidätettynä vankilan pihalla, kuvattuna tiedustelulinjaa johtaneen Urho Käkösen peukalopään kokoisella vakoilukameralla

Asiasta säädettiin erikoislaki, jonka eduskunta hyväksyi 24.1.1947. Sen mukaan se, joka ”on ollut aseellisen toiminnan luvattomassa valmistelussa, tuomittakoon vankeuteen tai kuritushuoneeseen enintään kuudeksi vuodeksi tahi erikseen mainituissa tapauksissa kuritushuoneeseen enintään kahdeksaksi vuodeksi”.

Tutkijaelin esitti syytteen nostamista 2122 henkilöä vastaan. Oikeudenkäyntiä varten perustettiin seitsemän sotaylioikeuden osastoa. Syytetyillä oli tukenaan maan parhaat asianajajat. 9.4.1947 oikeus julisti päätöksen, josta valitettiin Korkeimpaan oikeuteen. Tämä antoi päätöksensä 10. 12. 1948. Korkein oikeus vapautti Airon, Mäkisen ja kymmenen muuta syytettyä. Pohjoismaiden laajimmassa oikeusjutussa tuomittiin kaikkiaan 1 488 henkilöä.

Asekätkennän tutkinta ja oikeuskäsittely kesti noin kolme vuotta. Nihtilä tuomittiin viideksi ja Haahti kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja virasta erotettaviksi. Muiden 1486 tuomitun rangaistukset vaihtelivat kahdesta vuodesta yhteen kuukauteen. Lisäksi syytetyt joutuivat maksamaan rahallisia korvauksia. Muut kuin Nihtilä ja Haahti pääsivät vapaaksi, koska pidätysaika oli ylittänyt näiden tuomioajan. Haahti ja Nihtilä vapautuivat ehdonalaiseen vapauteen vuonna 1948.

[br]

Asekätkentä oli varoitus

Kätköistä löydetty ja puolustusvoimien varastoihin toimitettu materiaali (lähde: Matti Lukkari: Asekätkentä)

Paljastuessaan asekätkötoiminta osoitti, miten valmiina Suomen kansa oli uhkaavaan sissisotaan. Näin yksimielistä toimintaa voidaan pitää sodan suoranaisena jatkona, jonka taustalla oli sisällissodan tai sissisodan uhka. Asekätkennän ilmitulosta ja siitä annetuista rangaistuksista huolimatta keväällä 1948 maanpuolustusaate näyttää olleen luja. Jo silloin oli epäilyjä kommunistien vallankaappaushankkeista, mutta tästä on myöhemmin saatu kahdenlaisia, päinvastaisia tutkimustuloksia.

Teknisenä suorituksena asekätkentä onnistui korkealuokkaisten johtajien toimesta ja eversti Nihtilän ja everstiluutnantti Haahden johdolla, vaikka sen valmisteluaika oli lyhyt ja oli käynnissä Lapin sota sekä paljon muutakin tehtävää. Epäluuloja Neuvostoliiton aikeista voimisti myös se, että Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtajaksi oli määrätty kenraalieversti Ždanov. Hänen sanotaan vaikuttaneen Talvisodan syntyyn, sillä juuri hän vakuutti Stalinille, että Suomi voitaisiin valloittaa vain kahdessa viikossa. Hän pahoitteli myös, ettei Suomea miehitetty silloin, kun se vielä voitiin tehdä.

[br]

Zdanov allekirjoitti myös sopimuksen Suomen maksettaviksi tuomituista sotakorvauksista joulukuussa 1944. Presidentti Paasikivi kuvassa vasemmalla, vieressään Valvontakomission varapuheenjohtaja Grigori Savonenkov (kuva: Museovirasto)

[br]

Läheiset suhteet Neuvostoliittoon omannut suomalaispoliitikko Arvo Tuominen kertoi myöhemmin Nihtilälle, että hänen saamiensa, varmoista lähteistä peräisin olevien tietojen mukaan Neuvostoliitto todella oli suunnitellut miehittävänsä Suomen aselevon jälkeisessä tilanteessa ja että asekätkennän paljastuminen esti miehityssuunnitelman toteuttamisen. Neuvostoliitto sai asekätkennästä todistuksen siitä, että suomalaiset olivat halukkaita puolustamaan maataan epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa.

Asekätkentä oli varautumista pahimpaan ja täten osa Suomen itsenäisyystaistelua. Sen tavoitteena oli vapauden säilyttäminen, mutta se myös aiheutti kalliita uhrauksia. On kuitenkin ilmeistä, että asekätkentä hillitsi paitsi vihollisen aseellista toimintaa, myös aikeita yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaiseen muuttamiseen.  Asekätkennästä kirjoittanut Matti Lukkari (asekätkennän pioneerilinjan johtajan, majuri Reino Lukkarin poika) on arvioinut, että ehkäpä asekätkennän suorittamisen totuuden ymmärtäminen antoi perustan osapuolten luottamuksellisten ja toisiaan kunnioittavien suhteiden luomiseen.

Asekätkennästä tehdyssä mitalissa viitataan Lippulaulun sanoihin ”sinun puolestas elää ja kuolla”. Säilyköön nämä sanat velvoittavina muistuttamassa jälkipolvia isänmaataan rakastavasta kansasta, joka vapautensa saavuttamiseksi ja sen säilyttämiseksi on joutunut taistelemaan sekä antamaan kalliit uhrit ja lunnaat.

[br]

Asekätkentämitali

[br]

Everstiluutnantti Usko Sakari Haahden merkittävä työ Suomen vapaudelle.

Vaikka eversti Valo Nihtilä toimi aseiden hajasijoitustoimen johtajana, niin everstiluutnantti Usko Haahti toimi tehokkaammin sekä sen aloittamisessa että suorittamisessa. Tämä ilmenee mm. sen ensiorganisoinnissa että lopputuomiossa: Haahtihan sai pisimmän tuomion. Hänen epäitsekäs toimintansa sai lukuisat suomalaiset toimimaan pyyteettömästi kansamme tulevaisuuden hyväksi.

Voidaan kysyä: Välttikö aseiden hajasijoittaminen Suomen sissi- tai sisällissodalta säilyttäen näin itsenäisyytemme? Mikä oli everstiluutnantti Haahden ja muiden tuhansien kansalaisten merkitys sen toteuttamiselle? Näihin kysymyksiin on mahdotonta vastata.

[br]

Tuolloisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa 1992 pitämä puhe antoi tunnustuksen asekätkijöiden työlle, mikä oli ensimmäinen huomionosoitus valtiovallan taholta (kuva: Kari Kankainen/ Finna)

[br]

Koska Haahden toiminta oli hyvin keskeinen ja ratkaisevaa, niin esittäkäämme hänen työlleen ja muistolleen suuri kunnianosoitus. Samalla muistakaamme hänen jo kertaalleen mainitut sanansa siitä, että jokaisen johtajan tulee puolustaa maataan empimättä, vaikka menestyminen näyttää epävarmalta. Samalla meidän tulee myös kunnioittaa sitä tuhatlukuista kansalaisjoukkoa, joka toimi hänen ja Nihtilän ohjeitten mukaan.

Jatkosodan päätyttyä Haahti joutui kantamaan jälkikäteisen erikoislain kuormaa. Myöhemmin hän toimi siviiliin jouduttuaan Vakuutusyhtiö Pohjolan palveluksessa ja myös Kadettikunnan johtotehtävissä. Haahti kuoli 25.10.1978. Hän oli silloin 69-vuotias.

[br]

[br]

[br]