Sävelsilta-konsertti luo sillan sotavuosista tähän päivään – musiikki tuo yhteen menneet ja nykyiset sukupolvet

Sävelsilta-konsertti luo sillan sotavuosista tähän päivään – musiikki tuo yhteen menneet ja nykyiset sukupolvet

”Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa”, vedotaan varmasti kaikille tutussa Veteraanin iltahuuto- kappaleessa. Sotaveteraaniliitto on ottanut tämän kunnia-asiakseen.

Sunnuntaina 1.3. kuullaan työn hedelmiä Raumalla Sävelsilta- konsertissa. Talvi- ja jatkosotamuseon tukiyhdistyksen sekä Sotaveteraaniliiton lasten ja nuorten perinnetyön järjestämän koko perheen konsertin ohjelma koostuu sota-ajan musiikista sekä veteraanipolven työstä kertovasta musiikista.

Illan tuotto lahjoitetaan museon toimintaan.

[br]

[br]

Meidän kaikkien itsenäisyydestä ja vapaudesta maksettu hinta on aivan liian kallis unohdettavaksi tai itsestäänselvyytenä otettavaksi. Tämän vuoksi siinä vaiheessa, kun veteraaneja ei enää ole keskuudessamme itse tästä kertomassa, on veteraaniliittojen yhdessä muodostaman perinnetyöorganisaation tehtävä varmistaa, ettei näin käy. Työ on jo alkanut: esimerkiksi veteraanien kokemuksia on koottu kertomuksiksi ja haastatteluiksi jo vuosien ajan.

Reilu kaksi vuotta sitten Sotaveteraaniliitto julkaisi Sotaveteraani ja minä- nimisen, ensimmäisen sotaveteraaniperinteestä laaditun perusopetuksen kokonaisuuden. Verkkokaupassamme myynnissä oleva kokonaisuus muodostuu havainnollistavia tehtäviä sisältävästä työkirjasta sekä liiton 60-vuotisjuhlavuonnaan 2017 järjestämän lastenlaulukilpailun parhaimmistosta koostuvasta CD-levystä, jonka antia tullaan kuulemaan Sävelsilta- konsertissakin.  

Käytännön toteutuksesta on vastannut Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampus, puuhanaisenaan perinnetyön aktiivi Tuija Saura, joka on ollut vahvasti mukana myös Sävelsilta-konsertin ideoinnissa ja toteutuksessa.

– Kaikki konsertissa esitettävät lastenlaulut ovat Sotaveteraani ja minä- kirjasta.  Musiikkiluokkien nuoret myös säestävät laulut eri kokoonpanoissaan. Mukana on sota-ajan musiikkia ja isänmaallista musiikkia kuoron esittämänä. Konsertti päättyy veteraanikuoron ja lasten/ nuorten yhteisesti esittämään Veteraanin iltahuutoon, johon myös yleisö saa halutessaan yhtyä.

Musiikkiluokkien ohella lavalla nähdään Turun Sotaveteraanisoittajat sekä Veteraanikuoro Rauman Isku.

– Soittajien viimeinen veteraani, viulisti  Lars Erkkilä nukkui ikiuneen muutama vuosi sitten, mutta kuorossa on vielä mukana yksi oikea veteraani, hän kertoo.

[br]

Rauman konsertissa nähdään myös Turun Veteraanisoittajat (kuva: Ari Mikkola)

[br]

– Idea Sävelsilta-konsertista pohjaa Sotaveteraaniliiton juhlavuoden lastenlaulukilpailuun ja opetuspakettiin. Tuolloin järjestimme Finlandiatalolla ”Lahja veteraanille”-konsertin, jossa esitettiin kaikki kilpailussa palkitut kappaleet. Jo silloin mietimme ”jatkoa” maakunnallisesti mutta silloin idea jäi ajatusasteelle, Saura kertoo konsertin taustoista.

Tuija Saura on palkittu työstään mm. Kaatuneiden Muistosäätiön Veteraanipalkinnolla

Opetuspaketti on Sauran mukaan saanut kentällä todella hyvän vastaanoton ja sitä on ympäri Suomea hankittu koulujen käyttöön mm. eri perinnetyössä mukana olevien järjestöjen lahjoituksena.

– Ongelmana on, ettei lauluista ja opetuspaketista tiedetä paremmin. Siksi nämä konsertit puoltavat paikkaansa.  Finlandiatalolla nuorin esiintyjä oli 7-vuotias ja vanhin 104. Se jos mikä tuo ”sävelsillan” sukupolvien välille!

Lokakuun alussa vastaava konsertti kuullaan Turun Konserttitalolla, hän paljastaa. Lisäksi opetuspaketista ollaan pian julkaisemassa ruotsinkielistä versiota. Näin on mahdollista tavoittaa paitsi Suomen ruotsinkielinen väestö, myös Ruotsiin muuttaneiden veteraanien jälkipolvi ja muu suomalaisväestö.

– Arvelen, että olemme aikataulussa ja että paketti saadaan julki vielä ennen 27.4. pidettävää Kansallista veteraanipäivää, iloitsee Saura, jolle hanke on ollut todellinen rakkauden työ.

– Kolmen pojan lisäksi tämä projekti on ollut minulle se ”neljäs lapsi”, hän nauraa.

– Opetuspaketti lähti tarpeesta siirtää veteraanien perinne lapsille ja nuorille. Mitään vastaavaa ei Suomessa oltu aikaisemmin tehty, minkä totesi presidenttimmekin kirjasen julkistamistilaisuudessa. Historiankirjoja löytyy kyllä vanhemmille, mutta jo se, että laulussa mainitaan sana ”veteraani”, jättää muistijäljen pieneen lapseen. Tehtävien myötä asia syventyy ja kirjahan noudattaa täysin uutta OPS:aa. Sitä voi käyttää kokonaisuutena ja yli ainerajojen.

[br]

Saura on esittänyt vuosikymmenien ajan esittänyt sota-ajan musiikkia lottapuvussa 

[br]

Pohjana kaikella on musiikki, Sauralle tuttu työkalu.

– Minulla on taustalla paitsi lastentarhanopettajan ammatti, myös koko ikäni kestänyt laulaminen, joka taas on näyttänyt oman toimivuutensa niin työssä kuin harrastuksessa. Viime aikoina musiikin vaikutusta on käsitelty paljon myös mediassa: miten musiikki vaikuttaa ja millainen voima sillä on iästä tai terveydentilasta riippumatta.  Konsertilla toivomme välittävämme kuulijoille perinnetyön tärkeyttä, tuoda nimenomaan lasten ja nuorten kohdalla esiin sen, miten musiikki ”kantaa”. Yleisölle haluamme tuottaa iloa ja hyvää mieltä niin kuunnellen kuin yhteislauluilla laulaenkin. Olen itse tehnyt tätä perinnetyötä yli 30 vuotta niin eri veteraanijärjestöissä, kuin lottapuvussa laulaen. Nyt kahden pienen pojan mummina on asia tullut entistäkin lähemmäksi.

Enää ei voi pistää ”päätä pensaaseen”, vaan on ymmärrettävä, kuinka tärkeää on tavoittaa perinnetyöhön paitsi uusia yleisöjä, myös sen tekijöitä , hän muistuttaa.

– Kaikki nyt perinnetyöstä huolta kantavat ovat itsekin jo yli 60-vuotiaita. On viimeinen hetki ”ottaa kiinni” tästä asiasta. Kun horsma kasvaa nykyisten toimijoiden yllä, kuka vaalii veteraanien perinnettä?