Sisua ja sinivalkoista väriä amerikkalaisessa National History Day- kilpailussa

Sisua ja sinivalkoista väriä amerikkalaisessa National History Day- kilpailussa

Emerson Meeks, 16

Yhdysvalloissa tänä vuonna jo 44. kertaa järjestetyssä National History Day- kisassa nähtiin tänä vuonna sisua ja sinivalkoista väriä.

Kyseessä on vuosittain järjestettävä kilpailu, jossa osallistujat haastetaan tekemään historiantutkimusta itse valitsemastaan aiheesta. Taso on kova, mutta niin ovat palkinnotkin: jaossa on mm. yliopistostipendejä.

Tämän vuoden kisan teemana oli ”Conflict and Compromise” – konflikti ja kompromissi. Yläaste- ja lukioikäisille suunnattuun kilpailuun osallistui yli puoli miljoonaa koululaista – heidän joukossaan Nevadan edustaja Emerson Meeks Las Vegasista.

Kilpailu tarjosi 16-vuotiaalle Emersonille tilaisuuden tutustua syvemmin omiin suomalaisjuuriinsa. Karstulalaisäidin ja yhdysvaltalaisisän poika otti tutkimuskohteekseen Talvisodassa vapaaehtoisena taistelleen isoisoisoisänsä Matti Oikarin. Sota jätti jälkensä Oikarin elämään monella tapaa: hän oli paitsi sotaveteraani, myös sotaorpo.

[br]

Emersonin koulu kannusti omaansa

[br]

Suomen ja Yhdysvaltojen kansalaisuudet omaava Emerson halusi omassa esityksessään kertoa niistä konflikteista ja kompromisseista, joita Suomen nuori kansa joutui kohtaamaan säilyttääkseen itsenäisyytensä, jonka 100-vuotisjuhlavuotta se vastikään vietti.

– Projekti oli minulle korvaamattoman tärkeä keino oppia lisää suomalaisesta perimästäni ja esi-isistäni, Emerson kiittelee.

– Oli lisäksi upeaa tavata ihmisiä ympäri maata, jotka rakastavat historiaa yhtä paljon kuin minäkin!

10-minuuttiselle esitykselleen Emerson antoi nimen “Unbeatable Sisu: The Winter War, a Military Conflict and Bittersweet Compromise between Finland and the Soviet Union” eli ”Lyömätön sisu: Talvisota, sotilaallinen konflikti ja katkeransuloinen kompromissi Suomen ja Neuvostoliiton välillä”.

[br]

Emersonin isoisoisoisä Matti Oikari taisteli mm. Kollaan kovissa paikoissa

[br]

Emersonin suomalaisjuuret olivat esityspäivänä vahvasti läsnä: hän esiintyi Marylandin yliopistolla pidetyssä kilpailussa kolmesta tuomarista ja pienestä katsojajoukosta koostuvan yleisönsä edessä Suomesta saadussa Talvisodan-aikaisessa sotilaspuvussa, istuen isoisoisoäitinsä lypsyjakkaralla.

– Muistellessani Talvisodan taisteluita Kollaalla ja Suomussalmella pystyin jakamaan isoisoisoisoisäni tarinan, samoin kuin kaikkien niiden urheiden miesten ja naisten, jotka väsymättä puolustivat Suomea.

Tuloksia odottaessaan Emerson ehti myös tutustumaan nähtävyyksiin

Tutkimuksensa perustana Emersonilla käytti mm. Talvisodan kokeneilta veteraaneilta ja siviileiltä kerättyjä haastatteluja. Yllättävää tukea tuli myös varsin korkealta taholta – kunnianhimoinen nuorukainen otti nimittäin yhteyttä myös presidentti Sauli Niinistöön kysyäkseen hänen mietteitään sota-ajasta ja sen vaikutuksista.

– Minulla oli sotilaspuvun lisäksi käytössäni myös muuta autenttista rekvisiittaa: tuohesta tehty reppu, sodan aikaisia kuvia, rintamalla puhdetöinä tehty valokuvakehys sekä isoisoisoisäni sotilaspassi. Niiden ansiosta yhteyteni esitykseni tapahtumiin tuli vieläkin lähemmäs sydäntäni.

Kansalliseen finaaliin Emerson ei päässyt, mutta se ei tätä Suomen historian rakastajaa lannistanut.

– Projektini valittiin Nevadan osavaltion ikäluokkansa parhaaksi, hän kertoo ylpeänä.

– Lyömätöntä sisua – hyvä Suomi!

[br]

Jutun pohjana olleen englanninkielisen alkuperäiskirjoituksen löydät täältä.