Kolmen eri sukupolven omakseen ottamat versiot Tuntemattomasta sotilaasta eroavat toisistaan mm. henkilökuvausten ja painotustensa suhteen.

 Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa joulukuussa 1955. Elokuvatutkija Sisko Rytkösen mukaan elokuva noudattelee pääosin vuotta aiemmin ilmestynyttä Väinö Linnan kirjaa. 

– Ydinajatuksena on näyttää yleisölle, mitä kaikkea epäinhimillistä rivisotilaat joutuivat kestämään. Samalla halutaan kertoa, millaisia olivat ne miehet, joiden ansiosta Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Elokuvassa pyritään myös mahdollisimman todenmukaiseen rintamakuvaukseen. Tätä edesauttoi elokuvaan liitetyt TK-miesten dokumentit jatkosodan taisteluista. Elokuvasta löytyy myös Laineen sekä tuottaja Toivo Särkän painotuksia. 

– Laineen konservatiivisuus ja Särkän porvarillinen maailmankatsomus näkyy muun muassa siinä, miten Linnan teoksen ankarinta upseeristoon kohdistuvaa arvostelua on laimennettu. Laine karsasti myös roisia puhetta, eikä hänen elokuvassaan nähdä ruokottomuuksia alati syytävää sotamies Viirilää. Eikä näy kunniansa menettänyttä lotta Kotilaistakaan.

Rytkösen mukaan Laine ja Särkkä halusivat jättää pois myös kommunisti Lahtisen-hahmon, mutta Linna ei tähän suostunut. 

– Kirjailijan jääräpäisyyden ansiosta Veikko Sinisalo sai elämänsä elokuvaroolin ja yleisö nähtäväkseen yhden parhaimmista roolisuorituksista suomalaisessa elokuvahistoriassa.” 

Rytkösen mukaan huumorin avulla jäätiin henkiin -ajatus korostuu Laineen elokuvassa vielä enemmän kuin Linnan teoksessa. 

– Elokuvassa kuullaan varsinkin mainion Leo Riutun esittämän Vanhalan sutkauksia lähes taukoamatta. Joidenkin mielestä vähän liikaakin.

Laine välittää myös kuvaa siitä, ettei sota muuta ihmisen luonnetta ainakaan parempaan suuntaan. 

– Rauhan aikana tärkeilevä typerys on sitä myös sodassa, ja siellä vielä enemmän kuin siviilissä.

Naturalismia ja ajan tunnelmia 

 Rauni Mollberg korosti vuoden 1985 versiossaan Tuntemattoman sotilaan sodanvastaisuutta, joka oli myös Linnan teoksen pääteema. 

– Suurvaltojen keskinäinen uhittelu ydinaseilla aiheutti 80-luvun puolivälissä pelkoa kolmannen maailmansodan syttymisestä. Rauhanaate marsseineen oli arkipäivää Suomessakin. Sodanvastaiselle elokuvalle oli sosiaalinen tilaus.

Linnan teosta ja Laineen filmatisointia on luonnehdittu realistisiksi sotakuvauksiksi, Mollbergin filmatisointia ”inhorealistiseksi.” 

– Mollbergin filmatisoinnissa sota mahdollistaa sen, että epämiellyttävät ihmiset muuttuvat inhottaviksi ja inhottavat ihmishirviöiksi.

Rytkösen mukaan inhorealistisen tyylin taustalla on ohjaaja Mollbergin mieltymys naturalistiseen ihmiskuvaukseen. Myös tekoajankohdalla on vaikutusta. 

– 80-luvulla suomalainen sotilas ja lotta voitiin kuvata valkokankaalla hyvin vastenmielisinäkin, mikä oli 50-luvulla mahdotonta – ainakin Tuntemattoman sotilaan yhteydessä.

Laineen versiossa Reino Tolvasen esittämä Rokka on rempseä ja arvonsa tunteva sotasankari. Mollbergin versiossa Paavo Liskin Rokka on sielukas ja varsin syvällinen. Rytkönen toteaa, että sodan jälkeen suomalaisille rakkain Tuntemattoman sotilaan hahmo oli Rokka, joka symboloi sankaruutta, sisua ja kykyä selvitä yksin kaikesta. 

– 80-luvulla suosituimmaksi nousi Koskela, joka oli ryhmässä toimimisen, hyvän johtamisen ja rehtiyden perikuva. Suosioon vaikutti varmasti myös Jussi-palkinnon saaneen Risto Tuorilan juureva roolisuoritus. Laineen versiossa Rokan suosioon epäilemättä vaikutti Tolvasen tekemä huikea roolisuoritus.

Ensimmäisen Tuntemattoman sotilaan on nähnyt elokuvateatterissa 2,9 miljoonaa katsojaa. Se on edelleen eniten yleisöä kerännyt kotimainen elokuva. 

– Toisen filmiversion lähes 600 000 katsojaa on ihan kelpo saavutus aikana, jolloin kotimaiset elokuvat eivät juuri keränneet katsojia Uuno Turhapuro -elokuvia lukuun ottamatta. Lisäksi Mollbergin elokuvan markkinointi jäi varsin vähäiseksi, eikä sillä ollut samanlaista terapeuttista roolia kuin Laineen elokuvalla oli ollut sodan jälkeen.

Rytkösen mukaan kriitikoita on miellyttänyt eniten Mollbergin versio, pitkälti sodanvastaisuutensa takia. 

Naiskuvaus vahvistui 

Aku Louhimiehen ohjaama vuoden 2017 versio eroaa selvimmin Linnan alkuperäisteoksesta. Louhimies tarkastelee sotaa yksilön, erityisesti Rokan (Eero Aho) vaiheiden kautta. Aiemmissa filmiversioissa oli ryhmänäkökulma. Uutta edellisiin filmiversioihin on myös kotirintaman naisten (Rokan vaimo, Kariluodon morsian ja Koskelan äiti) osuudet. 

Linnan teoksessa mainitaan nimeltä Rokan vaimo ja kerrotaan hieman Kariluodon morsiamesta. Muuten hahmot ovat täysin Louhimiehen ja hänen työryhmänsä luomia. Laineen versioon verrattuna Louhimiehen – kuten myös Mollbergin – versiossa on paljon vähemmän huumoria. Kaikki kolme versiota välittävät ajatusta sodan mielettömyydestä. Kahdessa jälkimmäisessä se korostuu ensimmäistä enemmän. 

– Mollbergin elokuvan tavoin myös Louhimiehen elokuvan järkyttävimpiä kohtauksia on Hietasen traaginen kohtalo. Suomalaisten sotilaiden harrastama naiskauppaa Petroskoissa on kuvattu Louhimiehen elokuvassa vielä raadollisemmin kuin Mollbergin versiossa.

Rytkönen toteaa uusimman Tuntemattoman saaneen kriitikoiden taholta varsin ristiriitaisen vastaanoton. 

– Tosin Aku Louhimiehen ryvettyminen me too -kampanjan yhteydessä saattoi vaikuttaa siihen, että elokuvaa ja ohjaajaa kritisoitiin tavallista ankarammin. Eero Aho sen sijaan sai yksimielistä kiitosta ja Jussi-palkinnon parhaasta miespääosasta.

Louhimiehen elokuva saavutti huikean yleisömenestyksen. Se nousi yli miljoonan katsojan myötä Suomen kolmanneksi katsotuimmaksi elokuvaksi Laineen Tuntemattoman ja Kulkurin valssin (1941) jälkeen.