Kuten muuallakin Suomessa, ensimmäiset Turkuun asettuneet juutalaiset olivat Venäjän armeijan sotilaita, jotka vuonna 1858 annetun asetuksen  myötä saivat perheineen luvan jäädä asumaan palveluspaikkakunnilleen ja ansaita siellä elatuksensa. Viranomaissäädösten mukaan sallittua oli mm. leivän, marjojen, paperossien ja käytettyjen vaatteiden myynti.

Turussa juutalaisten kauppakojut sijaitsivat aluksi nykyisen kauppatorin kulmalla, josta ne siirrettiin 1876 nykyisen puutorin lähettyville. Kojukauppa jatkui aina 1890-luvulle, tosin tuolloin oli jo sallittua oleskeluluvan omaavien ulkomaalaisten harjoittaa muutakin kaupankäyntiä ja teollista toimintaa.

Uskonto ja perinteet koettiin hyvin tärkeiksi juutalaisten keskuudessa ja ensimmäinen merkintä juutalaisten rukoushuoneesta Turussa on vuodelta 1866. Tuolloin juutalaiset saivat käyttää jumalanpalveluksiinsa kahta Turun linnassa sijaitsevaa huonetta. Myöhemmin 1880-luvulta aina synagogan valmistumiseen vuonna 1912 rukoushuoneina ja opetustiloina toimivat Läntiseltä pitkältä kadulta vuokratut huoneistot. Ajatus oman synagogan rakentamisesta virisi 1900-luvun alussa, sillä kasvava yhteisö tarvitsi lisää tilaa toiminnalleen.

[br]

[br]

Turun synagogan rakennusprosessi kesti miltei kymmenen vuotta. Tontti, jolle se rakennettiin, saatiin lahjoituksena Turun kaupungilta, varat itse rakennukseen oli seurakuntalaisten kerättävä itse. Tämä oli haasteellinen ja rohkea hanke seurakuntalaisilta, joista suurin osa oli köyhiä kauppiaita.

Kaupunginarkkitehti Eskil Hinderssonin yhdessä August Krookin kanssa suunnitteleman rakennuksen peruskivi laskettiin 16.8.1910 ja se vihittiin käyttöön 6.5.1912. Nykyään Turun pieni, mutta yhä aktiivinen seurakunta koostuu noin 130 jäsenestä.

Heidän Pro Patria- taulussaan on 23 sankarivainajan nimet, joista 17 nuorukaisen tarinan löydät Helsingin synagogan Pro Patria-taulusta ja 3 kaikkensa antaneen sotilaan tarinan Viipurin juutalaisen seurakunnan Kadurin taulusta.

Tässä ovat vielä kertomatta jääneiden 3 turkulaisen sankarivainajan tarinat.

[br]

Eleasar Millner (1902-1940)

Talvisodan alkaessa reservin kersantti Elesear Millner oli liikemiehenä työskennellyt 37-vuotias aviomies ja kahden lapsen isä. Turun pienessä juutalaisyhteisössä Lassena tunnettua Millneriä muistellaan lämmöllä lannistumattomana optimistina, jolla energiaa riitti.

Paitsi, että hän oli seurakunnan jäsen (verotuslautakunnan jäsen, sairastuneiden auttamisesta huolehtivan Bikur Cholimin puheenjohtaja JA uskonnollisen ”Toras Chaim”- yhdistyksen sihteeri) hän oli myös urheilumies henkeen ja vereen.

Tämä taitava jalkapalloilija oli myös seurakunnan urheiluseuran, Turun Makkabin perustajajäseniä, mutta hänet tunnettiin myös maan keilailupiireissä: esim. Suomen ensimmäisissä keilailumestaruuskisoissa hän voitti hopeaa.

Sotamies Millner oli yksi rykmenttinsä (Jalkaväenrykmentti 61) 3. konekivärikomppanian miehistä ja astui sodan aikaiseen palvelukseensa 9.12.1939. Tammikuun lopulla hänen rykmenttinsä oli siirtynyt Karjalan kannakselle ja maaliskuussa se oli mukana Kollaanjoella käydyissä legendaarisissa taisteluissa. Kollaan taistelut alkoivat 7.12. ja jatkuivat talvisodan loppuun saakka. Juuri täältä on peräisin kuuluisa lausahdus ”Kollaa kestää”, mikä oli JR 34:n II pataljoonan komentajan Aarne Juutilaisen vastaus kenraali Hägglundin huolestuneeseen kyselyyn siitä, kestäisikö Kollaa. ”Kollaa kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan”, Juutilainen vastasi.

Kollaa kesti, Millnerin elämä ei. Hänen sotapolkunsa tuli päätökseen viikko ennen Talvisodan päättymistä. 5.3. Kollaanjoella haavoittunut Millner kuoli saamiinsa vammoihin neljä päivää myöhemmin 25. Kenttäsairaalaosastossa.

[br]

Rafael Sklarsky (1920-1941)

Turussa syntynyt, mutta Vaasassa kasvanut Sklarsky kirjoitti ylioppilaaksi talvisodan raskaan rauhan keväänä 1940.  Lääkärin urasta unelmoinut Sklarsky oli jo ehtinyt aloittaa opintonsa Helsingin Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, kunnes huhtikuussa 1940 oli aika astua asepalvelukseen. Jatkosodan puhjettua hän sai kutsun liittyä taistoon isänmaansa puolesta lääkintämiehenä.

Rachmieliksi kutsuttu Sklarsky palveli jatkosodassa JR 13:n 2. komppaniassa. Rykmentti, samoin kuin Millnerin JR 61, oli muodostettu pääosin ruotsinkielisistä sotilaista. Aunuksen hyökkäyksessä mukana ollut rykmentti oli kesäkuussa ottanut rintamavastuun Hangossa osana Hangon ryhmää, mutta 17. Divisioona, johon rykmentti kuului, päätettiin heinäkuun alussa lähettää Karjalan takaisinvaltaukseen. Rykmenttiä käytettiin elokuun 1941 puolivälissä käydyissä Vieljärvi-Varloin valtaustaisteluissa, missä se kärsi raskaita tappioita kaatuneina ja haavoittuneina.

Syyskuun puolivälissä rykmentti aloitti etenemisen Syvärille, mutta ilman kersantti Sklarskyä. 5.9. hän haavoittui Laatokan itäpuolella kranaatinsirpaleesta vaikeasti selkäänsä. Joukkosidontapaikalta hänet toimitettiin Tampereella sijaitsevaan Sotilassairaala 10:een, missä hän kuoli 28.10.

Hän oli 20.

[br]

Rafael Feinik (1900-1940)

Turun juutalaisen seurakunnan Pro Patria-taulun kolmas nimi on yksi Suomen sotien lukemattomista siviiliuhreista. Feinikin perheestä oli rintamalla jatkosodassa hänen vuotta vanhempi veljensä, jalkaväenmiehenä Leipäsuon, Muolaan, Heinjoen ja Kämärän rintamilla, selviten kotiin vaimonsa ja kolmen lapsensa luo.

Lalluna tunnettu Feiniki toimi aktiivisesti mm. seurakunnan siinionistisessa nuorisojärjestössä. Vaikka häntä ei sodissa kutsuttu aseisiin, ei se estänyt häntä kuolemasta vihollisen pommeihin. Turku sijaitsi kaukana rintamalinjasta, mutta talvisota koetteli kaupunkia pahoin, ja siitä tuli sodan aikana Suomen toiseksi eniten pommitettu kaupunki. Pommeja putosi kaupunkiin 4 401 ja ilmahälytyksiä oli 126. Kaikkiaan Turun pommituksissa kuoli talvisodassa 53 ihmistä, joista yli puolet (29) ns. yllätysmaanantaina 29.1.1940.

Talvisodan alussa postitaloon oli rakennettu yleinen väestönsuoja, jonka ovi oli kuitenkin tuona kohtalokkaana päivänä ilmapommitusten alkaessa lukossa. Talon läheisyyteen pudotettiin yli 200 erilaista pommia, jotka tappoivat 29 suojaa etsinyttä ihmistä. Pommituksen vahinkoja on yhä nähtävissä rakennuksen kivijalassa, johon talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.1986 kiinnitettiin pommituksen uhrien muistolaatta.

Rafael Feinikiä jäi ystävien ja seurakunnan lisäksi kaipaamaan vaimo ja kaksi lasta.

[br]

[br]

[br]

Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.

 

Olisiko sinulla taulu, jonka sankarivainajien tarinat haluaisit jakaa?

 

Ota yhteyttä toimitus@sotaveteraaniliitto.fi

 

[br]

Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Heinämaan koulu, Orimattila

Helsingin juutalainen seurakunta

Pitkälahden koulu, Anttola

Urheiluseura Kadur, Viipuri

Lehtiniemen nuorisoseurantalo, Posio

Ylimuonion koulu

Lehtojärven koulu, Rovaniemi